Digiloikka - oppimista kokeilemalla ja tekemällä

Kevättä ilmassa

 Digiloikka (Digital Leap) opetuksessa on asia, josta on puhuttu jo pitkään ammattikorkeakouluissa. Nyt se sitten tapahtuu oikein toden teolla koronaviiruksen vuoksi. Enää ei keskustella siitä, että ollaanko valmiita vai ei, vaan nyt keskustellaan suoraan tekemisestä. Voisi jopa sanoa, että tehdään tai itketään ja tehdään.

Tällä hetkellä niin opettajat kuin oppilaat opettelevat samalla kuin tekevät. Eli tällä hetkellä tehdään ja kokeillaan, erehdytään, tehdään ja kokeillaan uudelleen ja opitaan. Nyt on tekemisen meininki. Start-upit kehittävät uusia ideoitaan juuri tällä samalla menetelmällä. Tehdään, testataan ja palautteen mukaisesti korjataan ja muutetaan suuntaa.

Tällä tavalla saadaan uusia toimintamalleja nopeasti käyttöön, mutta tämä malli pitää sisällään myös kulttuurillisesti uuden ajatuksen. Tämä tekemisen tapa vaatii, että asenteen tulee olla virheitä sietävä ja palautteen annon tulee olla kehittämiseen pyrkivää.

Nopeassa tekemisen meiningissä ja muutoksessa virheitä tulee, ja kokeilukulttuurissa on aivan olennaista virheiden kuuluminen tekemiseen. Jos ei uskalla tehdä virheitä, niin ei myöskään uskalla kokeilla. Tässä nopeassa digiloikan muutoksessa opettajan auktoriteetti ei voi perustua digitaalisten ohjelmistojen aukottomaan osaamiseen, vaan opettajien tulee saad tehdä virheitä digitaalisten työkalujen käytössä ja siten oppia nopeammin. Jos koulut jäävät odottamaan, että opettajat oppivat näiden työkalujen käytön perusteellisesti ennen niiden käyttöä, opetus ja oppiminen kärsivät.

Miten sitten tämän kehittämiseen tähtäävän palautteen kanssa tulisi toimia? Oppilaiden täytyy uskaltaa antaa palautetta ja haluta kertoa uusia ideoita, kuinka voidaan tehdä paremmin, tai mitä he toivoisivat. Myös oppilaiden kokemukset eri digitaalisten työkalujen käytöstä ovat arvokkaita. Opettajien tulee herkällä korvalla kuunnella oppilaspalautetta, ja pyrkiä oppimaan ja kehittämään toimintamalleja niitä kuunnellen. Monet opiskelijat, varsinkin  korkeakouluopinnoissa ovat erittäin kyvykkäitä uusien ohjelmistojen ja työkalujen käyttäjiä, ja heillä on melko alhainen kynnys kokeilla uusia, ja luopua myös huonoista, joissa käyttökokemus (UX) ei ole sujuvaa.